Toiminnanjohtajan syysterveiset!

22.9.2026

Syksy on täällä. Kesä meni vauhdilla, ja niin tuntuu menevän tämä alkusyksykin. Oulun A-Killalla on ollut monenlaista tekemistä, reissuja ja tapahtumia, mutta ennen kaikkea niitä tavallisia kohtaamisia, joista meidän arkemme koostuu.

On käyty yhdessä muun muassa Haaparannassa, kirppiskierroksella, Koitelinkoskella sekä istuttu alas kahvikupin ääreen vaihtamaan kuulumisia. Välillä on puhuttu tärkeistä asioista ja välillä ei niin tärkeistä – ja hyvä niin. Kaikkea ei tarvitse aina suorittaa.

Meillä on alkanut myös uusi vertaisryhmä: Asiaa ja ajatuksia. Tällä hetkellä ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 12–14, ja lokakuusta alkaen ryhmä kokoonnumme kaksi kertaa viikossa. Muistathan, että ryhmiemme aikataulut ja sisällöt voit lukea oulunakilta.fi/palvelumme/.

Asiaa ja ajatuksia -ryhmän ajatuksena on tarjota päiväsaikaan paikka, jossa voi jutella, kuunnella ja jakaa omia kokemuksia vertaisten kanssa. Ryhmän alussa käsitellään jotain ennalta sovittua teemaa, kuten onnellisuus tai hyvä arki. Ideoita teemoihin otetaan vastaan, ja niin kuin aina – mukaan saa tulla juuri sellaisena kuin on. Ryhmä on juuri alkanut ja näin osallistujiakin kaivataan lisää. Olisi hienoa, jos mahdollisimman moni tulisi mukaan. Ensimmäisellä kerralla ei tarvitse tarkkaan tietää, mitä siellä tapahtuu tai mitä itse haluaa sanoa. Voi tulla kuuntelemaan ja katsomaan miltä tuntuu. Ei ilmoittautumista. Tervetuloa!

Ja muutenkin: Tulkaahan käymään Killalla. Olemme täällä teitä varten.

Kuntouttavan työtoiminnan palvelu päättyy lakiuudistuksen myötä tämän vuoden vaihteessa, ja sen vaikutukset näkyvät jo nyt meilläkin. Asiakkaita on päiväsaikaan aiempaa vähemmän, ja sen myötä meidän olohuoneessammekin on tällä hetkellä hyvin tilaa. Olohuoneemme ei ole tarkoitettu tyhjäksi. Tänne voi tulla kahville, juttelemaan, tapaamaan tuttuja tai vaikka vain istumaan muiden seuraan. Ei tarvitse olla mitään asiaa, eikä tarvitse ilmoittautua mihinkään. Joskus päivän tärkein juttu voi olla ihan vain se, että lähtee kotoa ja tulee paikkaan, jossa sinua tervehditään.

Eli jos olet miettinyt, että pitäisiköhän sitä tulla käymään Killalla, niin tämä on hyvä hetki tulla. Ja jos tiedät jonkun, joka kaipaisi seuraa tai tekemistä päiviin, vinkkaa hänellekin meidän toiminnastamme. Meistä voi lukea lisää oulunakilta.fi.

Syksyyn liittyy myös vähän vakavampia ajatuksia. Moni teistä on varmasti kuullutkin järjestökentän mittavista rahoitusleikkauksista. Niin myös meidän ensi vuoden toimintamme rahoitukseen liittyy tällä hetkellä epävarmuutta. Toiminnan jatkuvuus ja meidän kävijämme mietityttää tietysti myös minua toiminnanjohtajana. Meillä on kuitenkin paljon sellaista, minkä vuoksi tätä työtä kannattaa tehdä ja jonka puolesta kannattaa yhdessä pitää ääntä. Vertaistuki, kohtaamiset, yhteisö ja se, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin omien asioidensa kanssa, ovat edelleen ihan yhtä tärkeitä kuin ennenkin.

Varmaan monella ei tule ajatelleeksi, että Oulun A-Killan toiminnalla vahvistamme myös sitä, että julkisen puolen soteammattilaisten työn tulokset kantavat ja muuttuvat pysyviksi. Emme korvaa julkisen puolen sote-palveluja, vaan täydennämme niitä ja toimimme osana hoitoketjua. Killan toiminnalla voimme ehkäistä ongelmien uusiutumista, säästää yhteiskunnan resursseja ja ennen kaikkea vähentää inhimillistä kärsimystä. Tämä on tärkeä asia tuoda esiin.

Järjestökentän epävarmuuksien myötä, meidän toimintaamme on nyt tärkeää tukea. Juuri nyt yksi erityisen mukava tapa tukea meitä on ostaa lippu hyväntekeväisyyskonserttiimme: Suvi Teräsniska esiintyy hyväntekeväisyyskonsertissa Oulussa perjantaina 6.11.2026 - isänpäiväviikonloppuna. Konsertin tuotot ohjataan kulujen jälkeen lyhentymättömänä Oulun A-Killan merkitykselliseen päihdetyöhön. Eli jos olet ajatellut mennä konserttiin, nyt on aika ostaa lippu. Ja jos et vielä ole ajatellut, niin tässä olisi hyvä syy lähteä. Vinkkaathan myös kaverille. Isänpäiväviikonloppuun sopii hyvin myös yhteinen konsertti-ilta. Liput myynnissä Ticketmaster.fi.

Ja jos haluat muutenkin olla mukana tukemassa Oulun A-Kiltaa, jäseneksi liittyminen on siihen erittäin hyvä tapa. Jäsenmaksumme on 10 € vuodessa. Jäsenyys on tärkeää paitsi taloudellisen tuen vuoksi, mutta myös siksi, että jäsenmäärä kertoo rahoittajille ja päättäjille, että Oulun A-Killan toimintaa pidetään tärkeänä ja sitä tarvitaan. Jokainen jäsen on täten meille erittäin arvokas. Jäseneksi voit liittyä joko paikan päällä täyttämällä jäsenhakemuksen tai verkkosivuillamme oulunakilta.fi/liityjaseneksi/.

 

Pienistä puroista syntyy iso virta, ja juuri nyt jokainen tuki on meille tärkeä.

Lopulta tässä työssä on kuitenkin kyse ihmisistä.

Siitä, että joku tulee ovesta sisään.

Siitä, että kysytään ”mitä kuuluu?” ja jäädään oikeasti kuuntelemaan vastausta.

Siitä, että saa juoda kahvit yhdessä muiden kanssa.

Siitä, että joku huomaa, jos et ole hetkeen käynyt.

Ja siitä, että elämässä ei tarvitse selvitä kaikesta yksin.

     – Meillä on ovet auki. Olisi mukava nähdä teitä siellä enemmänkin.

 

Tervetuloa mukaan ryhmiin, tapahtumiin, olohuoneeseen tai ihan vain kahville. Meillä on aina selvästi hyvä päivä.

Raitistua voi yksin, mutta toipumiseen tarvitaan yhteisö.  A-Kilta – yhteisöllisyyttä ja vertaistukea.

 

Nähdään Killalla!

Lämpimin syysterveisin:

Rosalie

 

Rosalie Leskelä on Oulun A-Kilta ry:n toiminnanjohtaja. Rosalie on monessa mukana ollut oululainen sosiaali-, työllisyys- ja kuntoutusalan ammattilainen. Rosalie pyrkii tekemään tehtävänsä aina kehittävällä, vakaalla ja sydämellisellä otteella.