Kesäterveisiä toiminnanjohtajalta!

12.6.2026

Kesä on täällä.

Oulun A-Killan väki on siirtynyt ulos aurinkoon! Kauniista pihapiiristämme löytyy toimintaa, kohtaamisia ja yhdessä tekemistä. On ollut ilo nähdä, kuinka jäsenet osallistuvat, innostuvat ja ennen kaikkea luovat sitä yhteisöllisyyttä, jonka varaan toimintamme rakentuu.

Viime aikoina olemme muun muassa siivonneet ulkovarastojamme. Veneet on laitettu kesäkuntoon ja puutarhakin päässyt odottamaan kasvuaan. Saimme myös viettää Green Care -teemapäivää luonnon hyvinvointivaikutusten äärellä. Päivä tarjosi mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi, nauttia yhdessäolosta ja muistuttaa itseämme siitä, kuinka paljon voimaa luonnosta ja yhteisöstä voi saada.

Järjestimme myös ensimmäisen Potutuspäivämme. Idea herätti kiinnostusta, eikä suotta. Päivän aikana potut pääsivät maahan, ja samalla jaettiin ajatuksia niin pienistä kuin suuremmistakin arjen potutuksen aiheista – hyvässä hengessä ja pilke silmäkulmassa. Potutuspäivästä tulee ehdottomasti uusi Oulun A-Killan perinne.

Yhdistyskentällä eletään tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja. Taloudellinen epävarmuus näkyy monessa järjestössä ympäri Suomen, ja myös meillä tulevaisuuden rakentaminen vaatii aktiivista työtä. Suomen hallituksen valmistelemat muutokset vaikuttavat myös toimintaamme. Kuntouttava työtoiminta päättyy nykyisessä muodossaan, minkä vuoksi emme jatka sen parissa ensi vuonna.

Oma aikani toiminnanjohtajana onkin viime kuukausina kulunut pitkälti erilaisten rahoitusmahdollisuuksien kartoittamiseen, hakemusten valmisteluun ja uusien yhteistyökuvioiden etsimiseen. Toivomme, että kuntouttavan työtoiminnan tilalle rakentuu uusia mahdollisuuksia, joissa voimme hyödyntää osaamistamme ja olla edelleen avuksi yhteiskunnassa. Oulun A-Killalla on kuitenkin valmiuksia tehdä, kehittää ja uudistua. Katsomme tulevaisuuteen luottavaisina ja hyvillä mielin.

Kilta kyllä pysyy pystyssä. Jäsenet tekevät Killan. Meillähän on erityisen aktiivinen jäsenistö, ja siitä ei voi olla kuin ylpeä. Rakennukset, palvelut, hankkeet ja suunnitelmat ovat tärkeitä, mutta ilman ihmisiä – meidän jäseniämme – ei olisi tätä yhteisöä. Kiitos siis jokaiselle jäsenelle.

Kiitos myös jokaiselle työntekijälle, yhteistyökumppanille ja muulle toimijalle siitä työstä, ajasta ja sydämestä, jota annatte yhteisen toimintamme hyväksi.

Aurinkoista kesää, mukavia kohtaamisia ja voimia arkeen.

Nähdään Killalla!

Kesäterveisin:

Rosalie

Rosalie Leskelä on Oulun A-Kilta ry:n toiminnanjohtaja. Rosalie on monessa mukana ollut oululainen sosiaali-, työllisyys- ja kuntoutusalan ammattilainen. Rosalie pyrkii tekemään tehtävänsä aina kehittävällä, vakaalla ja sydämellisellä otteella.